Hihhei ! Taas jatkoa pikkuisen tauon jälkeen. Tsekatkaapa myös päivitetty sukupuu! :)

1.jpg
Saavuttuaan kotiin, Joy meni suoraan uudistetun huoneensa vaatekaapille ja kaivoi päälle ensimmäisenä käteen osuneet vaatteet.

2.jpg
Joyn ollessa yliopistolla olivat Sulevin ja Jamien suhteet päässet vähän laskemaan, ja Jamie alkoikin innokkaasti ehdotella pientä pelehtimissessiota.

3.jpg
Joy sen sijaan ei edennyt ihan niin nopeasti, mutta piti silti yhteyttä kampuksella tapaamaansa Royhin seka Essiin.

4.jpg
Amy sen sijaan keskittyi keräämään taitopisteitä stipendejä varten.

5.jpg
Myös Jamie kerästi taitopisteitä, mutta vain töistä saamallaan sormenjälkisyyhyttimellä.

6.jpg
Sulevi menestyi edelleen erittäin hyvin työssään. Kohta saatettaisiin saavuttaa elämäntoive, päästä rikollisuus-uran huipulle. Tässä hän on muistaakseni murtovaras.

7.jpg
Syksy alkoi tulla! Pihasta ei kuitenkaan kukaan muu kuin Joy pitänyt huolta.

8.jpg
Eipä tuntunut keittiöstäkään kummemmin kukaan pahemmin välittävän, kun noin vain tulipalot pääsivät riehumaan. Onneksi palohälytin kuitenkin pelasti joka kerralla !

9.jpg
Jamie päätti saada lapsestaan Amysta nopeasti kympin oppilaan. Mutta niinpä hänen täytyi uhrata omaa aikaansa lapsen läksyjen teon auttamisen.

10.jpg
Sulevi ei oikein läksyjen tekoa hallinnut, joten hän sai korjailla hajonneita tavaroita ympäri taloa. Vessanpytyistäkin hän poisti tukokset niin innoissaan, että takapuoli meni ovesta läpi.

11.jpg
Menipä Jamiellakin töissä hyvin! Hän on ylennyt jo karhurhmän johtajaksi. Työkavereitakin (=lähinnä vain Jonne Kotalaa) hän toi mukanaan melkein joka päivä!

12.jpg
Eipä ainakaan vielä äidin opetukset olleet auttaneet Amya.

13.jpg
Joylla sen sijaan on taas uusi mies, Jonne Kotala. No eikä ole. Laitoin vain Joyn hyvästelemään Jonnen, ja nämä suutelivat! Sinänsä se on eriskummallista, että heillä ei ole kovinkaan hyvät suhteet, vain 5-5.

14.jpg
Noh, se oli vain pieni välitapahtuma. Joy oli alkanut etsiä töitä, rikollisuus-uralta isänsä tapaan, sillä sen huipulle pääseminen on molempien elämäntoiveena. Eipä kuitenkaan vielä onnistanut, joten hän tyytyi väliaikaisesti mystiikka uraan (jonka urapalkinto jo saatiinkin takapihalle).

15.jpg
No vihdoinkin tuli kympin todistus ! Jiihaa !

17.jpg
Joyn äidinvaistot alkoivat herätä. Hän halusi lapsia, ja nopeasti ! Hän muuttikin tyyliään hieman aikuismaisemmaksi miehen löydön toivossa.

18.jpg
Hän myikin myös aikaisemmin ostamansa yhteisötontin takaisin kaupungille 1600 simoleonin hintaan. Sinne oli Joyn tarkoitus perustaa oma, pieni leipomo, mutta kakkuja ei saatu aikaiseksi kuin vajaat 30, eikä Joy kuitenkaan olisi jaksanut sitä kauaa pyörittää.

19.jpg
Niinpä (uuden) talon lattia täyttyi Joyn tekemistä kakuista, että ne voitaisiin mättää jääkaappiin. Lilliardit elävätkin nyt seuraavat puoli vuotta pelkillä liekitetyillä ohukaisilla, juustokakuilla sekä marjapiirakoilla.

20.jpg
Choc oli alkanut käyttäytyä omituisesti. Se kieriskeli etupihan laatoituksella jopa neljä tuntia päivässä. Sulevi ajatteli sen johtuvan seuran puutteesta ja harkitsikin toisen kissan adoptoimista, mutta Jamie taas päätteli sen johtuvan vain kissanmintusta, mitä Choc kävi vähän väliä napsimassa.

21.jpg
Joy oli kutsunut paikalle ainoan tuntemansa hyvännäköisen miehen, Royn.

22.jpg
Roy tuntuikin olevan erittäin kiinnostunut Joysta. Tyyppi alkoi ihan itsekseen pidellä Joyta kädesta ja suukotella hellästi.

23.jpg
Joy kaipasi kuitenkin vähän rajumpaa menoa.

24.jpg
Ja näihin tunnelmiin päättyi ilta.

26.jpg
Roy kuitenkin lähti vähän nolon näiköisenä, Joyta ajatellen, pois. Mistä lie johtuu.

27.jpg
Joyn herättyä hän ei malttanut odottaa mahdollisen (ja toivottavan) raskausajan ohi menemistä, vaan nopeutti hieman asioita. Hän päätti soittaa adoptiopalveluun.

28.jpg
Ja sieltä tuli suloinen kollikissa nimeltä Nipsu ! Noniin, sekin siis adoptoitiin, mutta kyllä Joy soitti ihan ihmistenkin adoptiopalveluun.

29.jpg
Choc ei ollut saanut taas pitkiin aikoihin yhtään ylennystä, joten Amy päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja opettaa kisulilleen tarvittavan taidon, eli tottele kutsua. Ja Remukkammekin tunki särmikkään nenänsä kuvaan.

31.jpg
Jamie taas onnitteli itseään päästyään ensimmäistä kertaa shakkipelin läpi! Ja vielä ilman vastustajaa !

32.jpg
Riemu oli kuitenkin lyhyttä, sillä koitta hänen aika kasvaa.

33.jpg
Sulevi oli kuitenkin ylpeä kypsästä vaimostaan. Eikä menisi kauaa, kun hänkin kasvaisi.

34.jpg
Pienen muodonmuutoksen jälkeen voidaan myös sanoa, että Jamie vanheni arvokkaasti. Nätti vanhus.

35.jpg
Sulevi ja Jamie jatkoivat iltaa yhdessä makuuhuoneen puolella. Pitkästä aikaa heilläkin oli aikaa toisilleen ihan kunnolla.

36.jpg
Joy oli kuntoillut ahkerasti. Hän pelkäsi kuollakseen liikakiloja. Onneksi kuntoilu auttoi tuohon pelkoon, ja neiti sai mukvat lihakset.

37.jpg
Jamie oli kuullut tulevasta adoptiolapsesta sekä Joyn lastenhankinta-haluista, joten hän päätti jäädä jo valmiiksi eläkkeelle poliisin hommista.

38.jpg
Ja eläkkeellä ollessahan vanhuksilla on tunnetusti pulaa harrastuksista. Jamiekin tiesi sen, ja rakensikin (tai käski Sulevin rakentaa) takapihalle mukavan puutarhan, jossa hän saisi kasvattaa tomaattejaan kaikessa rauhassa.

40.jpg
Sillä välin Joy ja Roy olivat edenneet uudelleen näin pitkälle. Saas nähdä josko sieltä tällä kertaa tulisi jotain ;>

41.jpg
Samoihin aikoihin myös adoptioauto kurvasi pihaan. Mitähän sieltä tulee? Se nähdää ensi osassa. >:)