Anteeksianteeksianteeksi, ettei uutta osaa ole kuulunut aikoihih, mutta hiihtolomalla en ehtinyt pelata ollenkaa (kerran avasin simsin, mutten pelannut) ja nyt muutaman päivän ajan olen vain sählännyt Lilliardeilla, kun mielessä kävi vähän rikkoa sääntöjä ja vaihtaa perijäksi sittenkin Amy (en kuitenkaan sitten vaihtanut) ja olen varmaan kolme taloa Lilliardeille rakentanut, kun kyllästyin taas vanhaan >:) Ja jossain vaiheessa tätä osaa asensin sitten vapaa-aika ja matkoilla -lisäosat, mutta siitä on maininta. Mutta asiaan:

1.jpg
Adoptopautosta putkahti esiin kaikille vanha tuttu, Jeremy, joka on ihan alunperin Joyn veli eli Jamien lapsi, mutta nyt Jeremy on Jamien lapsenlapsi ja Joyn lapsi. (:

2.jpg
Jeremy kotiutuikin nopeasti ja meni heti hellimään kissoja. Hän ei ollut ikinä tuntenut mitään niin pehmeää käsissään.

3.jpg
Samoihin aikoihin Joy ja Roy viettivät vieläkin helliä hetkiä makuuhuoneen puolella. Joy toivoi salaa myös lisää jälkikasvua itselleen. Tosin Royhin hän ei halunnut eikä saanut sitoutua paremmin, ettei rikkoisi legacyn sääntöjä.

4.jpg
Jossain vaiheessa Amy oli kasvanut teiniksi, en ehtinyt valitettavasti ottaa parempaa kuvaa kun tyttönen oli jo lähdösä yliopistolle.

5.jpg
Olin vähän hitaalla sillon, kun Sulevikin kasvoi vanhukseksi, enkä tämän parempaa kuvaa saanut (': Komea pappa silti.

6.jpg
Jamie ei ollut vielä menettänyt muistiaan, joten hän muisti ja ymmärsi täysin, että Jeremy on alkuperäisesti hänen lapsensa, vaikkei sukupuun mukaan enää olekaan. Niinpä hän halusi olla se joka opettaisi pikkuiselle tarpeelliset taidot.

7.jpg
Samaan aikaan kun Jamie helli Jeremyä, Remukka vieressä tuhlasi kallista työaikaansa hellimässä Nipsua.

8.jpg
Eikä siinä vielä kaikki ! Yllättäen hän alkoi venytellä !

9.jpg
Venyttelystä puutarhanhoitoon. Jamie hoiti ahkerasti tomaattejaan ja ansaitsi puutarhanhoidon pronssisen ansiomerkin.

10.jpg
Jossain näillä main asensin ne lisäosat, sillä joku heppu toi Lilliardien pihalle vaaleanpunaisen paketin.

11.jpg
Paketista paljasui ihan spesiaali tietokone, johon oli valmiiksi asennettuna Sims 3. Pelissä oli kuitenkin ihan alkuperäisen simsin ("sims ykkösen") musiikit, että ehkäpä tuo peli ehtii tuosta vielä muuttua ennen julkistamista :D

12.jpg
Joy oli juuri ehtinyt luoda uudella pelillään Williamssien perheen ja heille talon, ja aloitteli heillä pelaamista, kun yhtäkkiä alkoi turvottaa rajusti. Noustuaan penkistä Joy saikin huomata mahan kasvaneen ihan huomattaviin mittoihin ja vaatteiden vaihtuneen (maxisin raskausasu siksi, että Vapaa-aikoihin ei ole vielä sopivaa raskausvaatehackia).

13.jpg
Sulevi oli tietokoneella pelaamisen sijasta urheillut ahkerasti ja urheilukerhon jäsenet alkoivat ravata ja soitella Lilliardeille tapaamaan Sulevia.

14.jpg
Jamie kuitenkin päätti pitää huolta lapsenlapsestaan/lapsestaa ennenkuin rupeisi ihan kunnolla urheilemaan. Mitä nyt muutamasta ylimääräisestä kilosta, kunhan lapsi on onnellinen ja terve.

15.jpg
Raskaus ei estänyt Joyta menemästä töihin. Hän osti halvan pyörän, ainakin väliaikaiseksi kulkuvälineeksi ja kulki sillä. Pian hän kuitenkin tajusin, että kun maha yhtän kasvaisi, ei hän mahtuisi enää pyörän pikkuiseen satulaan. Jokin muut (halpa) kulkuväline olisi löydettävä.

16.jpg
Ja sieltähän se maha kasvoikin.

17.jpg
Ja kuten yllä mainitsin, Joy tarvitsi uuden kulkupelin. Hän ostikin autoromuttamolta vanhan autonromun, ja päätti kunnostaa siitä itselleen tarvitsemansa menopelin. Se olisi paljon halvempaa kuin ostaa aivan uusi auto.

18.jpg
Pian koitti Jeremyn aika asvaa lapseksi. Mummi ehtikin opettaa hänelle kaikki muut taidot paitsi pottailun. Ehkäpä poika kuitenkin joskus oppisi käymää pöntöllä.

19.jpg
Hänestä tuli hauskannäköinen poika.

20.jpg
Mutta muodonmuutoksen jälkeen ennemminkin suloinen. Tästä pojasta ei kylläkään valitettavasti voi tulla perijää, adoptoitu kun on. Mutta eiköhän tuota teininä kehtaa katsella ;>

23.jpg
Vaikka Joy saisikin pian auton takapuolensa alle, ei hän siltikään oikein jaksanut töissä enää käydä. Niinpä hän päättikin erota.

24.jpg
Ja juuri oikeaan aikaan, sillä pia tuon puhelun jälkeen alkoi hänen synnytys.

25.jpg
Mahasta vierähti suloinen poikavauva, jolla on kaikki äitinsä piirteet. Hän sai nimekseen Max.

26.jpg
Ja vielä toinenkin ! Ainiin, unohdinkin, että Joy söi kokonaisen juustokakun ihan raskauden alkuvaiheilla. Tämä poika on aivan samannäköinen kuin Maxkin, nimi vain on eri, nimittäin Mark.

27.jpg
Ja tämännäköinen autosta tuli, kun se saatiin valmiiksi. Joy kyllä teki siitä suurimman osan, vaikka Sulevi vähän moottoria välillä kunnostikin.

28.jpg

30.jpg
Max ja Mark eivät kauaa ehtineet vauvoja olla, kun jo synttärit koittivat. Mummin sylistä kasvoi Mark ja Joyn Max.

29.jpg

32.jpg
Tässä vielä Mark ennen ja jälkee muodonmuutoksen.

31.jpg

33.jpg
Ja samoin Max. Alemmassa kuvassa pikkuista vain väsytti, silmät ei oikeasti ole tuollaiset :D


Pahoittelut vähän lyhyestä osasta (:

Ainiin, ja se piti sanoa, että jossain puolessä välissä tätä osaa poistin kaikki ladatut tavarat. Eli vaatteet, hiukset, meikit yms. jäivät, mutta tavaroita ei nyt vähään aikaan ole. Ehkä jossain vaiheessa lataan taas takaisin... Mutta kommenttia olisi kiva saada.